Kirjani Eliakselle ja muille myös luettavaksi.

                                                 Alkusanat

Siis aloitetaan.

Olen paljon puhunut kirjaprojektistani lähimmäisilleni, ystäville ja kavereille. Jottei koko homma vaan jäisi siitä puhumiseksi, on tarttuva kiinni näppäimistöön. Ja samalla teille muillekkin avattava, mistä inspiraationi on alkunsa saanut.

Viime vuonna sain kuulla, ihanan yllätyksen joka muutti elämääni ja nostatti inspiraation ilmoille. Rakas veljenpoikani, jota maailmaan odottelin ja nyt olet elämässäni tuoden iloa ja uusia tunteita tämänkin tädin elämään. Sinusta tulostasi kuuleminen antoi tädille sitten aihetta käyttää luovuutta, niin kuvataiteen muodossa kuin kirjallisessa ilmaisussa. Ja päästää oma mielikuvitus valloilleen ja johdattaa myös aikuisia pois arjen kiireiden keskeltä.

Tiedän lapset ovat hyvin kriittistä porukkaa, joten mitä tahansa ei voi kynästä antaa tulla tai muistakaan kuvataidevälineistä. Koska te jos mitkä osaatte antaa todella suoraa palautetta, ilman minkään näköisiä suodattimia. Tai mitään muutakaan hetken harkinkaa.. Joten jos saan kirjastani päähäni, olen sen suurimmalla todennäköisyydellä ansainnut, mutta ehkäpä tässä vien sinut retkelle satujen ihmeeliseen maailmaan. Koska kuka nyt jaksaa alkutekstien esittelyä ihmetellä. Tiedetään tiedään turhaa jäkätystä, mene siis jo niihin mielenkiintoisempiin juttuihin. 

                                       Revontulen retket

Taivaalla leiskuvat tulet toivat mukanaan hämmästystä, kaikkille jotka ne metsässä näkivät. Metsäneläimillä tuntui olevan jännittävä hetki sitten koko talven. Yhtä äkkiä ketun katse osui taivaalle, aivan kun joku tuntematon olisi avannut siipensä ja sytyttänyt taivaan leiskumaan. Ennen taivaalle ilmestymistä, oli metsässä kuullut rätinää ja pientä pauketta, pieni munan muotoinen valopallo kimposi taivaalle. Se kohosi taivaalle valona ja räjäyttäen taivaan väreillään. Muut linnut olivat tuota hehkuvaa munamaista valopalloa ihmetelleet ja miettineet, että kenen se on ja mistä se on tänne ilmestynyt.

Kettu tuntui kuitenkin parhaiten tietävän mistä on kyse, olihan hän sitä etäältä seurannut. Tämä pieni ja pörröinen, metsää ja sen elämää seuraava kettu. Tämän punaturkkisen olennon tutkiminen ja uteliasuus, rannoilla ja lumessa tanssiminen sai uudet sävyt elämään. Sen katse kohosi enemmän taivaalle, pienen pienillä tassuillaan se hieraisi silmiään. Se kiljaisi iloisen kettumaisen kiljaisun ja haltioituneena katsoi taivaalle. Pakkanen oli kiristynyt ja samalla myöskin jäätynyt järvi toi oman tunnelmansa ja äänensä kuuluviin. Kettu ei saanut silmiään irti taivaalla tanssivista taivaan tulista. Aivan kun jonkinlainen taika olisi ilmestenyt ja lumonnut kaikki taivaalle katsojat. Ketulla tuntui olevan juhlat tuumasivat muut metsäneläimet, sen riemun kiljahduksia ja tanssia seuratessa.

Se tanssi niin, että pakkaslumi pöllysi ja kimalteli. Se huiskutti häntäänsä iloisesti tanssiessaan. Olihan taivas ollut pitkään tumman ja välillä näkynyt vain tähtiä, mutta ei revontulen leiskuntaa. Ketun riemu ja riemunkiljahdukset, antoivat aihetta muidenkin päästää äänensä kuuluviin. Öisen metsään mahtui myös talvehtivien lintujen ja muiden eläimien ääniä mukaan. Taivas tarjosi parastaan katsojille, vaikka ihmettelyn aihetta sitä ennen riittikin, että mistä rätinä ja pauke kuului. Ja mikä oli se hohtava munan muotoinen pallo lumihangessa. Jota linnut vierastivat eivätkä tunnistaneet omakseen. Punatulkku veikkasi sen olevan käenmuna, joka on tippunut ohi pesän ja jäänyt sitten maahan. Mutta ei se ollut käenmuna, joka rätinää ja pauketta piti ja salamanlailla taivaalle singahti. 

Myöskin Tikka oli sitä ihmetellyt mutta todennut, että antaa moisen outouden olla, ja jatkanut nokallaan nakuttamista. Sille oli uuden pesänrakentaminen tärkeämpää kuin hohtavan munanmuotoisen pallo ihmettely lumihangessa.

Kettua oli jo jonkin aikaan huvittanut lintujen heittämät veikkaukset hohtavasta munanmuotoisesta pallosta, joka oli ollut lumihangessa.