Herääminen
Aamu saapui metsään ja Revontuli heräsi auringon säiteisiin. Oli nuotiossa jäjellä enään hiilos joka savusi. Katsoi Revontuli viereensä, eikä se enään nähnyt Kettua joka oli sen vieressä nukkunut. Mitä Revontuli näki oli vain kasa punaisia ketunkarvoja. Ei näkynyt edes Ketun jalanjälkiä lumihangessa, vaan ihmisen jalanjäljet jotka johtivat metsään. Revontuli tutki niitä ja lähti hieman seuraamaan jalanjäkiä, jotka olivat isommat kuin hänen omansa. Ne eivät olleet naisen jalanjälkiä, vaan miehen.
Samalla kuitenkin Revontuli pysähtyi paikoilleen ja katsoi jäistä järveä, hänen mieleensä tuli edellis illan laulu, jonka oli rummulla soitanut ja laulanut Ketulle, joka oli nukahtanut Revontulen viereen. Revontuli oli laulullaan ja rummutuksellaan lähettänyt joutsenen matkaan. Kettuhan ei koskaan kertonut Revontulelle mitä sen turkin alle oli piilotettu, eikä Revontuli itsekkään tuota tuntunut tietävän, vaan oli hän laittanut toivomuksen ja kutsun neljälle tuulelle. Revontuli ei myöskään Ketulle kertonut, mitä voimaelämiä hänelle itsellään oli. Oli niistä kuitenkin yksi vahvin, eli Joutsen. Revontulelle se oli hänen vahvin voimansa, mitä hän katoi. Joutsen: uskollinen, viehkeys, kauneus, tasapaino, herkkyys, yksiavioisuus.
Revontuli oli kauan kauan sitten valinnut vahvimmaksi voimakseen Joutsenen, jota se suojeli itsessään. Se oli sellainen voima, joka piti hänet erossa niistä ihmisistä, jotka eivät hänen voimaansa ymmärtänyt, kunnioittaneet. Joutsenen kokiessa uhkaa, se muuttui hyvinkin agressiiviseksi puolustamaan itseään ja päästi niin voimakkaan äänen ja pakeni. Hyvin monet olivat yrittäneet pyydystää tuota Joutsenta, mitä Revontuli kantoi sisäisenä voimanaan. Sen kauneus, viehkeys, tasapaino, viattomuus, uskollisuus kiinnosti monia. Niin moni olisi halunnut Joutsenen itselleen, eikä päästä sitä lentämään vapaasti.
Niin moni ihminen Revontulen kykyjä, ja pitivät häntä outona. Revontuli oli kuitenkin tarkka havannoitsija, joka tutki ihmisten eleitä, liikkeitä, ääntä, katseita, tunteita. Vanhemmat ihmiset tiesivät mistä oli kuitenkin kyse ja mikä Revontuli oli. He kutsuivat häntä näkijäksi, parajantaksi, tarinankertojaksi nuotiolla. Revontuli oli syntymälahjaksi saanut, todella herkät aistit ja vaistot. Hyvin monille ihmettelyn aihetta aiheutti Revontulen metsässä liikkuminen, ja kuinka harvoin häntä näki ihmisten joukossa. Revontuli tunsin metsän kodikseen ja voimaantumisen paikaksi, jossa se sai olla rauhassa muiden katseilta.
Ketkä Revontuleen polullaan kohtasi, jäivät ihmiset katsomaan hänen taivaansinisiä silmiään, jolla hän loi syvän katseen toisiin silmiin. Hänen katseensa on läpitunkeva, syvä. Ja mitä hän näkikään toisesta ihmisestä muuttui katse lempeämmäksi. Osa ihmisistä pelkäsivät tuota katsetta, koska se meni hyvin syvälle ja viipyi hetken. Jonka jälkeen Revontuli alkoi puhumaan tai vain katsoi ja kulki ohitse.
Revontuleen saittoi kohdata metsässä, rannoilla ja järvellä kajakissa retkeilemässä aaltojen lyödessä, tuulen löydessä lisää aaltoja. Jos olet hyvin tarkka voit nähdä Revontulen luonnossa kulkemassa. Revontuli on varsinainen seikkailija joka ei isompiakaa aaltoja pelännyt, vai heittäytyi aaltojen sekaan, vaikka ne kuinka yltyivät tuulessa. Revontuli nautti haasteista ja itsensä ja pelkojensa kohtaamisesta ja pelkojensa voittamisesta. Olipa aallot ja tuuli kuinka lujia, niin turvallisesti Revontuli rantautui omalla kajakillaan saarien rannoille, niemiin, puokamiin. On hänen retkistään monen monta tarinaa kerrottavana, joista monet vain haaveilevat kokevansa.
" Vien sinut retkelle,
elämäni mittaiselle.
Antaa aaltojen keinuttaa,
tuulen näyttää suuntaa,
virtaus voimakas viedä mukanaan.
Katso kanssani taivaan tähtiin,
tunne sydänmelläsi.
Heittäydy elämän vietäväksi,
uskalla elää unelmat nuo suuret.
Tässä olen kanssasi kokemassa,
elämää, elämässä elämää vieressä sun."
Revontuli kirjoitti runojaan ja lausui niitä ihmisille, jotka niitä eniten tarvitsevat elämäänsä.
Elämisen voimaa ja toivoa antean muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti