Revontulen retket 3

                        Ketut

Niin vaan aika kului ja kettu tutki metsää ja rantoja, taivaantähtiä, kuuta taivaalta. Sitten sen katse kiinnittyi lumihangessa oleviin jälkiin, jotka muistuttivat sen omia. Mutta ne eivät olleet kuitenkeen sen omat. Kettu oli hyvin utelias, eikä se voinut olla tutkimatta minne jäljet johtavit, ja mitä edessä olisi vastassa. Siinä samalla jälkiä uteliaasti seuranneena, hiipi pieni jännitys mitä edessä on tulossa. Ketun kirsu oli niin polussa olevien askelissa kiinni, että ei se nähnyt eteensä. Jäljistä alkoi vähän tulemaan tuoksu lähemmäksi ja lähemmäksi. Kunnes ketun nenä osui pehmään punaiseenturkkiin. Samalla se nosti päänsä ja katsoi eteensä, aivan silmien edessä katsoi toinen kettu hymyillen suoraan silmiin. 

Samalla kun toisen ketun silmäparit tuijottelivat hymyillen. Oli toinen kettu aivan ihmeissään, että onko tämä totta. Samalla kettu tunsi sydänmessään, voimakkaan tunteen ja muisti toivomuksensa jonka ole toivunut, tähdenlennon aikaan. Siinä molemmat katsoivat toisiaan silmiin, ja miten polut olivat tänne johdattaneet. 

"Me olemme hyvin samanlaisia, vaikka ollaankin kuljettu eri polkuja" Sanoi Kettu toiselle Ketulle"

" Niin olemme" Sanoi Kettu vuorostaan toiselle Ketulle.

"Minä olen pitkään etsinyt sinua ja katsonut taivaantähtiä, esitin toiveen tähdenlennon aikaan, että voisin kohdata kaltaiseni" Kertoi kettu toiselle ketulle.

 

" Näin kanssa tähdenlennon ja toiveeni on ollut samanlainen kuin sinun" Kertoi kettu toiselle ketulle.

Siinä toisiaan tutkien, tunnustellen, tutustuen, nuuskien. Toisen ketun uteliasuus vaan kasvoi, koska halusi tuntea miltä, toinen tuntuu. Osui sen kirsu toisen ketun kirsuun, niin että toinen kettu hieman säikähti, koska kaikki tapahtui varoittamatta. Se oli täysi yllätys toiselle ketulle, että toinen tulee kirsunsa kanssa lähelle ja koskettaa sillä. Se ei tuntunut pahalta, vaan hyvä lämmin tunne hiipi sydänmeen. Se tuli aivan varoittamatta, eikä sitä voinut estää tai edes pidätellä.

Sitä kutsutaan rakkaudeksi, se tulee ja yllättää, vie mukanaan. Toisiaan hämmästelevät ketut tunsivat ja tiesivät mitä olivat toivoneet, olivathan molemmat toisiaan omilla poluillaan yrittäneet etsiä ja taivaan tähtiin katsoen.

Toinen ketuista oli hyvin runollinen, ja hyvin herkkä ja tunteellinen.

"Katsoin tähtiin, kuuhun, sydänmeen.

Olit kaipaus, jolle ei aluksi löytänyt sanoja,

sinä tulit ja valtasit sydänmeni.

Olit kaukana, mutta niin lähellä,

jokaisessa sydänmen lyönnissä,

ajatukissa ja tunteissa kauneimmissa.

 Olet siinä, ei sinua tarvitse enään etsiä.

Mistä tiesitkään rakas siihen tulla" Kertoi kettu runon toiselle ketulle.

Olihan molemmat ketuista kuunnellet sydäntään ja sen hiljaisia äänettömiä viestejä, jotka tulevat kuiskauksina. Sitä kutsutaan myöskin syvämmäksi yhteydeksi, jolle ei välttämättä aina sanoja löydy, sitä kutsutaan intuitioksi/vaistoksi. Ketuilla on hyvin herkät vaistot ja empatia.

Kaikesta siitä, alkoi kettujen välinen rakkaus ja yhteinen taival. Mitä elämä olisi ilman rakkautta ja ilman toista? Se olisi hyvin yksinäistä ja jopa tylsää, ilman pientä kettuilua. Näillä kahdella riittää yhdessä nähtävää ja koettavaa, yhteisessä polussa vielä paljon tutkittavaa, ja nuuskittavaa. Se tunne kun kohtaat elämässä tutkimattomia polkuja ja eteesi sattumalta tulevia uusia asioita ja kokemuksia, ne tekevät elämästä elämisen arvoisen. 

Mitä elämä olisi ilman haaveita ja unelmia, ilman yhteistä suuntaa? Olisimme eksyksissä ja kadoksissa, toisiamme etsimässä.