Revontulen retket 4

                                               Rumpu

 

Kuinka ollaakkaan oli tämä runollinen ja herkkä Kettu hieman erikoinen. Antoi se hämmästelvää toiselle ketulle, joka seurasin sen liikkeitä hyvin tarkasti. Oli tällä herkällä runolliselle Ketulla jotain piilossa metsässä. Jonka se halusi näyttää toiselle Ketulle, mitä on metsässä piilotellut. Niin nämä kaksi lähtivät kulkemaan kohti metsään, jossa oli pieni ihmisten hylkäämä mökki. Siellä oli aika täysin pysähtynyt. Olivat jääneet ihmisten vaatteet ja kengät sinne pölyttymään, ja hiiriperhe juhlinut mökissä. Hiirien elämä on ollut mökissä hyvin eloisaa ja vilkasta, eikä niillä ole ollut huolen häivää vuosiin ihmisistä. Oli tämä runollinen herkkä Kettu kuitenkin antanut hiirille pienen varoituksen ja muistuksen epäjärjestyksestä ja sotkusta. Ja kertonut niille, että voitte täällä olla välillä lämmittelemässä mutta en teidän sotkuja ala aina siivoamaan. 

" Tiedätkö mitä kettuseni, minulla on sinulle jotain näytettävää, se on sellainen salainen soitin jota en ole uskaltanut muille esitellä. Se on sellainen soitin jolla teen taikoja ja matkoja, jonka rytmissä rentoudun ja laulan." Kertoi runollinen herkkä Kettu toiselle ketulle, jonka uteliasuus vain kasvoi.

Samalla runollinen, herkkä kettu kaivoi rummun esiin. Jota se pari kertaa pamautti ja jonka ääni oli hyvin rauhoittava ja mukaansa vievä. Samalla tämä uteliasuus kasvoi toisessa Ketussa, että mikä tuo rumpu on ja mitä sillä oikein tehdään. Se oli taikarumpu, jota piti käsitellä hyvin varovasti, koska mitä sillä soitti ja lauloi saattoi myöskin tapahtua. Koska rumpu vei rentouttavilla kumahduksillaan kuulian ja soittajan myöskin matkalle.  

"Oletko sinä koskaan kuulut Kettuseni shamaanirummusta ja shamaanista, eli näkijästä? En halua sinua peloitella, että shamaani olisi hirvittävä pelottava ruma noita metsän keskellä" Kertoi tämä runollinen ja herkkä Kettu rumpuaan tassuissaan pidellen, toiselle Ketulle.

Toiselle Ketulle heräsi paljon kysymyksiä ja ajatuksia mieleen, koska olihan se utelias. Mökissä oli kylmä ja ilta alkoi hämärtämään, taivaalla olevat tähdet syttyivät ja alkoivat loistamaan kirkkaammin. Siinä samalla alkoi runollinen ja herkkä Kettu soittamaan rumpua, sen laulaminen ei enään muistuttanu kettumaisia ääni. Vaan sen ääni oli naisen kirkas ja lempeä, korkealle menevä lauluääni. Samalla kun Kettu kuunteli tuota ääntä, tuli sille mieleen ihminen. Samalla kun kettu kuunteli ja katsoi mitä rumpu sai aikaan ja mitä toisen Ketun turkin alta alkoi paljastumaan. Olisen hieraistava silmiään mitä oikein edessään näkee. Punaisen Ketunturkin alta ilmestyi punahiuksinen nainen, jonka silmät loistiva kuin kirkkaat tähdet.  Kettua ei pelottanut tuo sinisilmäinen nainen, vaan se oli hyvin utelias katsoessaan naisen silmiin, joka tuntui tietävän ja näkevän paljon asioita. 

" Kettuseni sinun ei tarvitse minua pelätä, vaikka olen ihminen. En tee sinulle mitään pahaa ja sinulla on varmasti jo vähän kylmäkin täällä, joten anna minun laittaa nuotio, niin voidaan siinä lämittellä. Samalla voimme katsoa kuinka tuli rauhoittaa ja tanssii meille. " Kertoi nainen kettuselleen.  

Laittoi tämä punahiuksinen ja sinisilmäinen nainen, nuotion rantaan. Samalla se soitti rumpuaan Ketuselleen vielä lisää ja lauloi. Samalla kun naisen ääni nousi korkealle joikaukseksi, ilmestyi taivaalla revontulet. Samalla Ketun katse nousi taivaalle, jossa se näki vihreät revontulet tanssimassa. 

Samalla Kettu kysyi naiselta. " Miten sinä oikein teit tuon?" 

"Katsos Kettuseni, olen viihtynyt täällä metsässä ja tutkinut paljon luontoa, viihdyn täällä kaikessa hiljaisuudessa rauhassa. Metsä aina ollut minulle sellainen paikka jossa voin rentoutua ja kuunnella omaa sydäntäni. Olen hyvin herkkä ja rakastan rauhaa ympärilläni." Kertoi nainen Ketulle. 

Kettu oli laittanut merkille, että naisen äänessä oli jotain hyvin tuttua ja turvallista, aivan kun se olisi aikaisemminkin kertonut hänelle jotain. Samalla Kettu muisti keskustelut vihreän Revontuli linnun kanssa. Joka oli rohkaissut kettua toivomaan ja katsomaan tähtii ja toivomaan tähdenlennon aikana. 

"Kuka sinä oikein olet?"  Kysyi Kettu, naiselta. 

"Olen tarinankertoja, näkijäksi nuo ihmiset minua kutsuvat, ja jopa outolinnuksi. Noidaksi jotkut minua haukkuvat, koska pelkäävät minua" Kertoi nainen Ketulle. 

Samalla nainen katsoi Kettua silmiin lempeästi hymyillen, ja samalla kettu alkoi hymyilemään. Siinä hetken toisiaan ihmetellen oli tällä naiselle vielä Ketulle kerrottavaa.

" Minun on kerrottava sinulle yksi asia, aikuiset ihmiset vähän vierastavat minua. Mutta lapset eivät pelkää minua ollenkaan. He ovat hyvin uteliata ja aina haluavat tulla lähelleni ja kuulla tarinoita retkistä ja minne voin heidän mielikuvituksensa viedä" Kertoi nainen lempeällä äänellään Ketulle. 

Kun nainen lopetti, kertomisen hetkeksi aikaa. Kuuli Kettu naisen voimakkaat sydänmen lyönnit. Siinä Kettu hieman hämmesteli sydänmen luonnin ääni, jotka se oli tuntenut omassa sydämessään myös hiljaisina hetkinä yksinään. 

"Kuulen sinun sydänmesi äänet, tunnen ne myös" Kertoi Kettu naiselle.

" Minulla nyt Kettuseni on iso sydän, olen nähnyt ja kuullut, kokenut vaikka mitä ihmisten seurassa. Ilman tätä sydäntäni en voisi elää ja vastaanottaa tunteita" Kertoi nainen, Ketulle.