Revontulen retket 8

                                                  Kotkan siivin

Kotkanlailla unessa Revontuli lensi korkealle, terävällä kotkan katsellaan. Korkealta näki paremmin, minne askeleet johtivat ja missä askelijaan jättävä mies oli. Olihan hän keskellä metsää paljasjaloin kulkemassa. Unessaan Revontuli lensi lähemmäksi miestä joka ojensi tälle kätensä, jonka päälle Kotkana Revontuli laskeutui. Mies katsoi kotkaa lempeästi silmiin hymyillen. " Oi, sinä lensit siihen kädelleni tuolta taivaan korkeuksista" Sanoi mies, kotkalle. Kotka katsoi miestä silmiin uteliaasti ja avasi siipensä ja lensi ylös taivaalle, päästeän kiljahduksen. 

Revontuli heräsi unestaan, oli tuli sammunut ja aamu sarasti. Muisti hän unensa kotkana lentämisestä, joka kertoi laajemmasta perspektiivistä, tuoden mukanaan vapauden ja viisauden, luovuuden virtauksen. Samalla Revontuli hetken aikaa mietti, että johtavatko ne askeleet todellakin miehen luokse, jonka oli kotkana unessaan nähnyt ja tämän kädelle lentänyt. Pohti hän siinä hetken aikaa, että jos seuraisi vaistojaan ja unessa näkemiään miehen askelia lumihangessa. Revontuli luotti omiin vaistoihinsa ja puki päällensä viittansa ja taljansa, lähti ylittämään järven jäätä. Hän palasi sinne missä oli ollut Ketun kanssa nuotion äärellä, ja herännyt aamulla, että Ketusta ei ollut kuin karvat enään jäljellä. Tuuli ja lumi oli osittain peittäneet miehen askeleet yön aikana. Mutta ne näkyivät sen verran lumessa, että niitä pystyi seuraamaan.

Revontuli jatko kulkemistaan metsässä, matkaa oli jo kertynyt paljon. Oli aamu vaihtunut päiväksi, päivä jo illan hämäräksi. Sytytti Revontuli soihtunsa ja yritti sen turvin seurata askelia pimenevässä illassa. Askeleet olivat peittyneet enemmän lumeen, jota tuuli oli puhaltanut niiden päälle. Revontuli väsynyt ja samalla huhuili metsässä. " Missä sinä olet?"  

Ei kuulunut mitään muuta kuin kaiku Revontulen äänestä. Revontuli päätti vielä kerran huhuilla metsään, mutta tällä kertaa niin paljon, kun hänen äänestään lähti. " Missä sinä olet?" Samalla puiden oksilla olleet korpit raakkuivat ja lähtivät lentämään taivaalle. Niiden siivistä kuului sellainen ääni, että se säikäytti Revontulen, joka hetkeksi pysähtyi paikoilleen. Hän oli väsynyt, joten hän päätti nojautua puuta vasten ja istahtaa siihen hetkeksi lepäämään. 

Katsoi Revontuli ympärilleen, josko hän saisi nuotion tehtyä ja löytyisikö lumisesta maasta mitään palaavaa. Hän ei löytänyt mitään sellaista, mitä olisi voinut laittaa palamaan. Hänelle oli vain soihtunsa, joka oli hiipumassa. " Minun on jäätävä tähän, en vaan enään jaksa enkä pimeässä enään näe mitään" Puhui Revontuli itsekseen metsässä.

"Pakkanen kiristyy ja olen täällä metsässä, sen keskellä täysin yksin" Puhui Revontuli yksin. 

Hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja kun jäädä siihen paikkaan odottamaan aamun sarastusta, että näkisi jatkaa seurata mihin miehen askeleet lumihangessa johtivat. Kääriytyi Revontuli tiukastai viittaansa ja lämpimiin taljoihinsa, painautui hän puuta vasten nukkumaan. 

Vaipui hän uneen joka oli niin syvä, että hän ei tiennyt enään pakkasesta eikä tuulesta. Unessaan hän tiesi olevansa metsässä edelleen ja samassa paikassa etsimässä askelija jättänyt miestä. Kun Revontuli nukkui syvässä unessa, tapahtui metsässä jotakin. Sitä kohti lähestyi jonkin tuntematon, joka lempeällä ja lämpimällä syleilly herätti Revontulen unestaan. Revontuli heräsi siihen lämpimään lempeään syleilyyn, joka tuli hänen selkänsä takaa. 

Samalla kuului miehen kuiskaus, Revontulen oikeaan korvaan. " Minä löysin sinut täältä yksin, olit melkein jäätymässä täällä, ja näytit samalla hyvin eksyneeltä"  

Ääni oli Revontulelle hyvin tutun kuuloinen, se ei ollut millään tavalla pelottava, vaan rauhallinen, lempeä. Käänsi Revontuli päänsä siihen suunta, josta kuiskaus kuului. Avasi hän silmänsä ja samalla näki edessään hymyilevän miehen kasvo, ja suoran katseen silmiin. 

Sillä samaiselle hetkellä Revontuli aivan sanaton, ei hän löytänyt sanoja. Katsoi hän miestä suoraan silmiin hymyillen, ja otti hänestä kiinni. Samalla Revontulen simistä alkoi tippua kyyneliä. Tunsi hän samalla miehen voimakkaat sydänmen lyönnit ollessaan painautuneena vasten miehen rintakehää. 

" Sinä löysit minut, miten sinä teitsen?"Kysyi Revontuli vapisevalla äänellään mieheltä. 

"Kuulin sinun äänen tuolta kauempaa, ja lähdin katsomaan mistä se ääni oikein kantautuu. Kyllä sinua sai täältä metsästä etsiä. Huomasin nuo sinun askeleesii tuolla lumihangessa ja ne johdottivat minut, sinun luoksesi. Ja näytit samalla kylmettyneeltä,eksyneeltä" Sanoi mies Revontulelle.  

Katsoi Revontuli miestä silmiin, kyyneliensä läpi.

" Olen etsinyt sinua aamusta lähtien, seurannut sinun askelia, joita lumi ja tuuli olivat jo peittäneet. Näin edellis yönä unta, että kotkana lensi taivaalle ja näin minne sinä olet akseleet jättynyt. Unessani lensi sinun kädellesi" Kertoi Revontuli, miehelle. 

Katsoi mies Revontulta lempeästi silmiin, ja pyyhki tämän kyyneliä pois tämän kasvoilta. " Sinun onneksesi kuulin sinun äänesi kaukaa, löysin sinun askeleet joita lähdin seuraamaan, muuten olisit jo jäätynyt yksin tänne metsään." Kertoi mies, Revontulelle. 

Tuli hetken hiljaisuus ja mies jatkoit. " Sinä nainen olet kuin tuuli täällä metsässä joka kulkee vapaasti ja tuulenlailla kantauduit korviini ja sydänmeeni. Minä olen se Myrsky joka kulkee tuulen mukana, sinä olet muutoksen tuuleni ja voimani, minä olen sinun myrskysi joka kuuli sinut kaukaa. Ja sinun sydänmesi kaipauksen äänet kuulin omassani" Kertoi mies, Revontulelle. 

Valtasi taas hetken hiljaisuus ja Revontuli katsoi miestä suoraan silmiin ja sanoi. "Olen se vapaasti liikkuva tuuli metsissä, vaistojeni varassa täällä kuljen sydäntäni kuunnellen, hiljaisina hetkinä tunne kaipausta suurta, kuulit sinä sydämeni kaipauksen, saavuit sinä paikalle myrskynä keskelle kaiken"