Revontulen retket 9

                                        Voimaannuttava laulu 

 

Mitä seuraavaksi tapahtuikin kohtaamisesta. Revontuli alkoi laulamaan, niin paljon kuin hänen sydänmestään lähti. Ääni kantautui kauas ja se oli voimas, korkea, puhdas. Laulaminen oli enemmänkin joikausta ja tunnelmallista, vieden kuulijan toiseen maailmaan. Revontulen laulaessa oli mies aivan pysähtänyt kuulemastaan äänen kauneudesta. Alkoi miehen silmistä valumaan kyyneliä, koska hän ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut ja nähnyt vastaavaa edessään. Hän oli liikuttunut siitä mitä Revontulesta paljastui, hänen äänensä oli niin voimallinen kokemus joka herkisti miehen kyyneliin.

Samalla kun Revontuli lauloi, katsoi hän herkistynyttä miestä suoraan silmiin. Kyyneleet valuivat miehen silmistä edelleen, joka oli miehelle puhdistava ja voimaannuttava kokemus. Kun Revontuli lopetti laulamisen ja meni miestä kohti. Kertoi Revontuli, miehelle. "Olen tehnyt tätä kauan täällä metsissä jossa saan rauhassa laulaa ja antaa ääneeni tulla kuuluvaksi, ilman katseita. Sinä et vielä minusta kaikkea tienyt, millaisia voimia kannan mukanani" 

Oli mies liikuttunut edelleen ja hyvin hiljainen näkemästään ja kuulemastaan, koska hän oli todellakin liikuttunut. Hetken päästä mies kysyi. " Miten sinä tuon teet ja mistä olet oppinut tuon kaiken?"

Revontuli kertoi, miehelle. " Minulla ollut paljon aikaa elämässäni harjoitella miten voin käyttää ääntäni ja siitä tulevaa voimaa, täällä metsän keskellä siihen on ollut tilaa" 

Revontuli laittoi kätensä sivuille, kämmenet kohti taivasta, joihin syttyi liekit palamaan. Sillä samalla myös Revontulen rintakehässä oleva sydän alkoi hehkumaan, niin että mies näki sen selkeästi. Se oli palava sydän. " Tämä on minun voimani, se on rakkaus joka kannattelee elämässä" Sanoi Revontuli, miehelle.

" Sinä ole kulkenut täällä etsien sitä ja muuallakin, tämä kaikki näyttäytyi vasta nyt sinulle, kun löysit minut täältä kaiken keskeltä" Kertoi Revontuli miehelle. Oli mies edelleenkin liikuttunut kokemastaan ja näkemästään, omista kyynelistään ja tunteiden vapautumisesta. 

Tuli Revontuli lähemmäksi miestä ja halasi tämä häntä, painean palavan sydänmen miehen sydäntä vasten, joilloin se syttyi myös palamaan. Antoi Revontuli osan voimistaan miehelle, jotta hän voisi hehkua ja loistaa, tuntea rakkauden sisällään.  

Oli metsäneläimet kerääntyneet katsomaan puiden taakse katsomaan mitä oikein tapahtui ja mitä he näkivät. Samalla myöskin taivaalle syttyivät tähdet kirkkaammin. Samalla Revontuli katsoi miestä ja kysyi tältä. "Miltä elämä tuntuu nyt kun olet saanut osan voimastani itsellesi, miltä se rakkaus tuntuu rintakehässä? 

Mies vastasi Revontulelle. " Voimaannuttavalta ja hyvältä" 

" Sinä olit avoin sille kaikelle voimalla juuri nytten, ja näin että tarvitset sitä elämässäsi. Koska ilman sitä sinä et voi hyvin täällä" Kertoi Revontuli miehelle. Oli mies hiljaa ja katsoi Revontulta suoraan silmiin. 

"Mistä sinä voit tämän kaiken tietää, mitä sinä minusta tiedä?" Kysyi mies, Revontulelta.

" Toimin hyvin hyvin herkkien aistieni ja vaistojeni varassa, ja olen nähnyt paljon ihmisiä elämäni aikana, myöskin viettänyt paljon aikaa oman itseni kanssa hiljaisuudessa. Sitä vaan on vaikea kertoa miten näen ja koen asiat, sen vaan tuntee kun kohtaa energioita, ja niiden virtauksia. Näen ne energiat väreinä, värähtelyinä, virtauksina, valoina" 

"Niin mutta mistä sinä tiesit tämän kaiken kohdallani?" Kysyi mies, Revontulelta.

Naurahti Revontuli lempeästi ja katsoi miestä silmiin. " Voi kuule rakas, kyllä sen vaan tuntee ja näkee kun asioita alkaa tapahtumaan ja millä energiolle olen täällä liikkunut" 

Revontulen retket 8

                                                  Kotkan siivin

Kotkanlailla unessa Revontuli lensi korkealle, terävällä kotkan katsellaan. Korkealta näki paremmin, minne askeleet johtivat ja missä askelijaan jättävä mies oli. Olihan hän keskellä metsää paljasjaloin kulkemassa. Unessaan Revontuli lensi lähemmäksi miestä joka ojensi tälle kätensä, jonka päälle Kotkana Revontuli laskeutui. Mies katsoi kotkaa lempeästi silmiin hymyillen. " Oi, sinä lensit siihen kädelleni tuolta taivaan korkeuksista" Sanoi mies, kotkalle. Kotka katsoi miestä silmiin uteliaasti ja avasi siipensä ja lensi ylös taivaalle, päästeän kiljahduksen. 

Revontuli heräsi unestaan, oli tuli sammunut ja aamu sarasti. Muisti hän unensa kotkana lentämisestä, joka kertoi laajemmasta perspektiivistä, tuoden mukanaan vapauden ja viisauden, luovuuden virtauksen. Samalla Revontuli hetken aikaa mietti, että johtavatko ne askeleet todellakin miehen luokse, jonka oli kotkana unessaan nähnyt ja tämän kädelle lentänyt. Pohti hän siinä hetken aikaa, että jos seuraisi vaistojaan ja unessa näkemiään miehen askelia lumihangessa. Revontuli luotti omiin vaistoihinsa ja puki päällensä viittansa ja taljansa, lähti ylittämään järven jäätä. Hän palasi sinne missä oli ollut Ketun kanssa nuotion äärellä, ja herännyt aamulla, että Ketusta ei ollut kuin karvat enään jäljellä. Tuuli ja lumi oli osittain peittäneet miehen askeleet yön aikana. Mutta ne näkyivät sen verran lumessa, että niitä pystyi seuraamaan.

Revontuli jatko kulkemistaan metsässä, matkaa oli jo kertynyt paljon. Oli aamu vaihtunut päiväksi, päivä jo illan hämäräksi. Sytytti Revontuli soihtunsa ja yritti sen turvin seurata askelia pimenevässä illassa. Askeleet olivat peittyneet enemmän lumeen, jota tuuli oli puhaltanut niiden päälle. Revontuli väsynyt ja samalla huhuili metsässä. " Missä sinä olet?"  

Ei kuulunut mitään muuta kuin kaiku Revontulen äänestä. Revontuli päätti vielä kerran huhuilla metsään, mutta tällä kertaa niin paljon, kun hänen äänestään lähti. " Missä sinä olet?" Samalla puiden oksilla olleet korpit raakkuivat ja lähtivät lentämään taivaalle. Niiden siivistä kuului sellainen ääni, että se säikäytti Revontulen, joka hetkeksi pysähtyi paikoilleen. Hän oli väsynyt, joten hän päätti nojautua puuta vasten ja istahtaa siihen hetkeksi lepäämään. 

Katsoi Revontuli ympärilleen, josko hän saisi nuotion tehtyä ja löytyisikö lumisesta maasta mitään palaavaa. Hän ei löytänyt mitään sellaista, mitä olisi voinut laittaa palamaan. Hänelle oli vain soihtunsa, joka oli hiipumassa. " Minun on jäätävä tähän, en vaan enään jaksa enkä pimeässä enään näe mitään" Puhui Revontuli itsekseen metsässä.

"Pakkanen kiristyy ja olen täällä metsässä, sen keskellä täysin yksin" Puhui Revontuli yksin. 

Hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja kun jäädä siihen paikkaan odottamaan aamun sarastusta, että näkisi jatkaa seurata mihin miehen askeleet lumihangessa johtivat. Kääriytyi Revontuli tiukastai viittaansa ja lämpimiin taljoihinsa, painautui hän puuta vasten nukkumaan. 

Vaipui hän uneen joka oli niin syvä, että hän ei tiennyt enään pakkasesta eikä tuulesta. Unessaan hän tiesi olevansa metsässä edelleen ja samassa paikassa etsimässä askelija jättänyt miestä. Kun Revontuli nukkui syvässä unessa, tapahtui metsässä jotakin. Sitä kohti lähestyi jonkin tuntematon, joka lempeällä ja lämpimällä syleilly herätti Revontulen unestaan. Revontuli heräsi siihen lämpimään lempeään syleilyyn, joka tuli hänen selkänsä takaa. 

Samalla kuului miehen kuiskaus, Revontulen oikeaan korvaan. " Minä löysin sinut täältä yksin, olit melkein jäätymässä täällä, ja näytit samalla hyvin eksyneeltä"  

Ääni oli Revontulelle hyvin tutun kuuloinen, se ei ollut millään tavalla pelottava, vaan rauhallinen, lempeä. Käänsi Revontuli päänsä siihen suunta, josta kuiskaus kuului. Avasi hän silmänsä ja samalla näki edessään hymyilevän miehen kasvo, ja suoran katseen silmiin. 

Sillä samaiselle hetkellä Revontuli aivan sanaton, ei hän löytänyt sanoja. Katsoi hän miestä suoraan silmiin hymyillen, ja otti hänestä kiinni. Samalla Revontulen simistä alkoi tippua kyyneliä. Tunsi hän samalla miehen voimakkaat sydänmen lyönnit ollessaan painautuneena vasten miehen rintakehää. 

" Sinä löysit minut, miten sinä teitsen?"Kysyi Revontuli vapisevalla äänellään mieheltä. 

"Kuulin sinun äänen tuolta kauempaa, ja lähdin katsomaan mistä se ääni oikein kantautuu. Kyllä sinua sai täältä metsästä etsiä. Huomasin nuo sinun askeleesii tuolla lumihangessa ja ne johdottivat minut, sinun luoksesi. Ja näytit samalla kylmettyneeltä,eksyneeltä" Sanoi mies Revontulelle.  

Katsoi Revontuli miestä silmiin, kyyneliensä läpi.

" Olen etsinyt sinua aamusta lähtien, seurannut sinun askelia, joita lumi ja tuuli olivat jo peittäneet. Näin edellis yönä unta, että kotkana lensi taivaalle ja näin minne sinä olet akseleet jättynyt. Unessani lensi sinun kädellesi" Kertoi Revontuli, miehelle. 

Katsoi mies Revontulta lempeästi silmiin, ja pyyhki tämän kyyneliä pois tämän kasvoilta. " Sinun onneksesi kuulin sinun äänesi kaukaa, löysin sinun askeleet joita lähdin seuraamaan, muuten olisit jo jäätynyt yksin tänne metsään." Kertoi mies, Revontulelle. 

Tuli hetken hiljaisuus ja mies jatkoit. " Sinä nainen olet kuin tuuli täällä metsässä joka kulkee vapaasti ja tuulenlailla kantauduit korviini ja sydänmeeni. Minä olen se Myrsky joka kulkee tuulen mukana, sinä olet muutoksen tuuleni ja voimani, minä olen sinun myrskysi joka kuuli sinut kaukaa. Ja sinun sydänmesi kaipauksen äänet kuulin omassani" Kertoi mies, Revontulelle. 

Valtasi taas hetken hiljaisuus ja Revontuli katsoi miestä suoraan silmiin ja sanoi. "Olen se vapaasti liikkuva tuuli metsissä, vaistojeni varassa täällä kuljen sydäntäni kuunnellen, hiljaisina hetkinä tunne kaipausta suurta, kuulit sinä sydämeni kaipauksen, saavuit sinä paikalle myrskynä keskelle kaiken"

 

 

Revontulen retket 7.

                                                       Susi

 

Revontuli lähti kulkemaan rantoja pitkin lumessa ja sen sataessa myös taivaalta. Vastatuuli oli kova, se puhalli kylmästi kasvoihin, joilloin Revontulen silmät vuosivat kyyneliä tuulen voimasta. Hiljaa hän mutisi itsekseen. "Nämä luonnot voima, tuuli, kylmyys, pakkasen pauke. Olen tässä ja nyt. Muusta en vielä tiedä nyt"

Kaivoi Revontuli ketunnahoista tehdystä viitastaan tulisoihdun ja istui rantakalliolle. Istui hän rantakalliolla soihtu kädessään ja katsellen maisemia. Kääriytyihän viittansa sisällä tiukemmin, enemmän suojaan tuulen kylmyydeltä. Ajatuksissaan hän mietti järven poikki kävelemistä, kodalla joka sijaitsi toiselle puolelle järveä.

Lunta oli paljon jään päällä, myöskin tuuli puhalsi entistä kovempaa. Kääriytyi Revontuli entistä tiukemmin ketunnahka viittaansa. 

"Tuuli tuuli, hellitä hieman. Anna minun kulkea matkani määränpäähän." Sanoi Revontuli tuulelle. Joka alkoi hellittämään. Matkaa kulkiessa alkoi jään alta kuulumaan ääniä, aivan kun jotain olisi hajoamassa jalkojen alta. Oli Revontuli melkein saapunut rantaa jossa kota sijaitsi. Yhtä äkkiä jää hajosi Revontulen jalkojen alta.

Rimpuili Revontuli hetken aikaa jäisessä vedessä ja huusi. "Sinä et minua saa vaikka kuinka pohjaan yrittäisit minut viedä" Niin Revontuli nousi avannosta ja juoksi tyhjään kotaan, johon laittoi nuotion ja riisui viittansa ja taljansa. 

" Voihan elämä, kaikkea sitä eteen tuleekin ja sattuukin tapahtumaan, mutta kaikesta tästä olen selvinnyt. Tässä minä olen kylmissäni ilman viittaani ja taljojani. Miksit koettelet minua näin" Puhui Revontuli yksin kodassa, tulen tanssiessa tulipaikassa. 

Hänen oli pakko tanssia, että ei kylmyys turrutaisi häntä. 

" Tässä olen nyt vain alastomana, vain toiveeni ja haaveni matkassa, rumpuni ja ääneni, järvi veden kastelemat taljani ja viittani" Puhui Revontuli yksin kodassaan.

Oli hän tanssimalla saanut itsensä lämpimäksi ja taljat ja viitta kuivunut tulen lämmöstä ja alkoi olemaan pimeää. Lähti hän ulos kodastaan soihtunsa kanssa katsomaan mikä rapina kuului kodan takaa. Hän näki ison suden jalanjäljet edessään. Soihdusta osuva valo osui suden silmiin, jotka  näkyivät 2 metrin päässä Revontulesta. Susi alkoi murisemaan ja näyttämään hampaitaan, se tuli uhkaavasti kohti. 

"Älä tule lähemmäksi minua, kuuletko sinä! Sanoi Revontuli kantavalla äänellään sudelle, joka otti askeliaan kohti Revontulta. 

"Etkö sinä ymmärrä, sinun käy kohta huonosti jos tulet vielä askeleenkin lähelleni. Minä en ole taipumassa sinun ruuaksi, en tänään enkä myöskään huomenna." Huusi Revontuli sudelle, joka otti askelia vieläkin lähemmäksi. Sillä oli nälkä ja oli se haistanut Revontulen kaukaa kulkemasta. Susi näytti enemmän hampaitaan ja nousi takajaloilleen uhkavaasti.

Susi tuli lähemmäksi Revontulta ja olivat jo kasvotusten. 

Päästi Revontuli voimmakkaan ääneen sisältään, että metsä kaikui äänestä, se särki suden korvia. Samalla Revontuli huitaisi palavalla soihdullaan sutta.

"Minähän sanoin sinulle, että älä tule lähemmäksi. Nyt mene tiehesi, ennen kun turkkisi syttyy palaamaan viimeisen kerran" Huusi Revontuli sudelle, joka perääntyi ja lähti juoksemaan kohti metsään. 

Samalla Revontuli meni lämpimään kotaan ja istui alas ja katsoi tulta.

" Huh huh, kaikkea tämä elämä eteeni heittää, eikö jäihin tippuminen olisi riittänyt, niin laitat vielä nälkäisen sudenkin vielä perässäni" Puhui Revontuli tulen ääressä itsekseen.

Sudelle oli kuitenkin viesti Revontulelle, vaikka kohtaaminen ei ollut kovinkaan mieluinen. Susi tuo mukanaan: Mielen tutkiskeluun ja intuitiiviseen tiedon oikean polun löytämiseen elämässä. 

Vaikka kohtaaminen uhkaavan suden kanssa, oli opettavainen. Ei nälkäinen susi ole koskaan turvallinen, vaikka sen viesti laittaakin ajattelemaan ja tutkimaan omia polkuja. 

Oli Revontuli väsynyt ja nälkäinen, kääriytyi hän tiukemmin viittaansa ja taljoihinsa ja nukahti tulen tanssiessa tulipaikassa. Kun Revontuli nukahti, alkoi hän näkemään unia, matkasta jossa hän lensi Kotkan lailla taivaalla, nähden minne rannassa olevat miehen askeleet veivät. Oli Revontuli unessaan muuttunut Kotkaksi joka pystyi lentämään ja näkemään tarkasti mitä metsässä tapahtui ja minne ihmisen jäljet veivät.

Revontulen retket 6.

                                             Herääminen

Aamu saapui metsään ja Revontuli heräsi auringon säiteisiin. Oli nuotiossa jäjellä enään hiilos joka savusi. Katsoi Revontuli viereensä, eikä se enään nähnyt Kettua joka oli sen vieressä nukkunut. Mitä Revontuli näki oli vain kasa punaisia ketunkarvoja. Ei näkynyt edes Ketun jalanjälkiä lumihangessa, vaan ihmisen jalanjäljet jotka johtivat metsään. Revontuli tutki niitä ja lähti hieman seuraamaan jalanjäkiä, jotka olivat isommat kuin hänen omansa. Ne eivät olleet naisen jalanjälkiä, vaan miehen. 

Samalla kuitenkin Revontuli pysähtyi paikoilleen ja katsoi jäistä järveä, hänen mieleensä tuli edellis illan laulu, jonka oli rummulla soitanut ja laulanut Ketulle, joka oli nukahtanut Revontulen viereen. Revontuli oli laulullaan ja rummutuksellaan lähettänyt joutsenen matkaan. Kettuhan ei koskaan kertonut Revontulelle mitä sen turkin alle oli piilotettu, eikä Revontuli itsekkään tuota tuntunut tietävän, vaan oli hän laittanut toivomuksen ja kutsun neljälle tuulelle. Revontuli ei myöskään Ketulle kertonut, mitä voimaelämiä hänelle itsellään oli. Oli niistä kuitenkin yksi vahvin, eli Joutsen. Revontulelle se oli hänen vahvin voimansa, mitä hän katoi. Joutsen: uskollinen, viehkeys, kauneus, tasapaino, herkkyys, yksiavioisuus.

Revontuli oli kauan kauan sitten valinnut vahvimmaksi voimakseen Joutsenen, jota se suojeli itsessään. Se oli sellainen voima, joka piti hänet erossa niistä ihmisistä, jotka eivät hänen voimaansa ymmärtänyt, kunnioittaneet. Joutsenen kokiessa uhkaa, se muuttui hyvinkin agressiiviseksi puolustamaan itseään ja päästi niin voimakkaan äänen ja pakeni. Hyvin monet olivat yrittäneet pyydystää tuota Joutsenta, mitä Revontuli kantoi sisäisenä voimanaan. Sen kauneus, viehkeys, tasapaino, viattomuus, uskollisuus kiinnosti monia. Niin moni olisi halunnut Joutsenen itselleen, eikä päästä sitä lentämään vapaasti.

 

Niin moni ihminen Revontulen kykyjä, ja pitivät häntä outona. Revontuli oli kuitenkin tarkka havannoitsija, joka tutki ihmisten eleitä, liikkeitä, ääntä, katseita, tunteita. Vanhemmat ihmiset tiesivät mistä oli kuitenkin kyse ja mikä Revontuli oli. He kutsuivat häntä näkijäksi, parajantaksi, tarinankertojaksi nuotiolla. Revontuli oli syntymälahjaksi saanut, todella herkät aistit ja vaistot. Hyvin monille ihmettelyn aihetta aiheutti Revontulen metsässä liikkuminen, ja kuinka harvoin häntä näki ihmisten joukossa. Revontuli tunsin metsän kodikseen ja voimaantumisen paikaksi, jossa se sai olla rauhassa muiden katseilta.  

Ketkä Revontuleen polullaan kohtasi, jäivät ihmiset katsomaan hänen taivaansinisiä silmiään, jolla hän loi syvän katseen toisiin silmiin. Hänen katseensa on läpitunkeva, syvä. Ja mitä hän näkikään toisesta ihmisestä muuttui katse lempeämmäksi. Osa ihmisistä pelkäsivät tuota katsetta, koska se meni hyvin syvälle ja viipyi hetken. Jonka jälkeen Revontuli alkoi puhumaan tai vain katsoi ja kulki ohitse. 

Revontuleen saittoi kohdata metsässä, rannoilla ja järvellä kajakissa retkeilemässä aaltojen lyödessä, tuulen löydessä lisää aaltoja. Jos olet hyvin tarkka voit nähdä Revontulen luonnossa kulkemassa. Revontuli on varsinainen seikkailija joka ei isompiakaa aaltoja pelännyt, vai heittäytyi aaltojen sekaan, vaikka ne kuinka yltyivät tuulessa. Revontuli nautti haasteista ja itsensä ja pelkojensa kohtaamisesta ja pelkojensa voittamisesta. Olipa aallot ja tuuli kuinka lujia, niin turvallisesti Revontuli rantautui omalla kajakillaan saarien rannoille, niemiin, puokamiin. On hänen retkistään monen monta tarinaa kerrottavana, joista monet vain haaveilevat kokevansa. 

" Vien sinut retkelle, 

elämäni mittaiselle.

Antaa aaltojen keinuttaa,

tuulen näyttää suuntaa,

virtaus voimakas viedä mukanaan.

Katso kanssani taivaan tähtiin,

tunne sydänmelläsi.

Heittäydy elämän vietäväksi, 

uskalla elää unelmat nuo suuret.

Tässä olen kanssasi kokemassa,

elämää, elämässä elämää vieressä sun."

Revontuli kirjoitti runojaan ja lausui niitä ihmisille, jotka niitä eniten tarvitsevat elämäänsä.

Elämisen voimaa ja toivoa antean muille.  

 

 

Revontulen retket 5.

                                   Kuka sinä olet?

Ketulle heräsi kysymyksiä naiselle, joka oli rumpua soittanut ja laulanut. ja kertonut hieman itsestään. " Miksi sinun sydänmesi on niin iso kuin kerroit minulle, ja miten se vastaanottaminen tarkoittaa oikein? " Kysyi Kettu, naiselta.

Nainen oli hetken aikaa hiljaa ja mietti että uskailtaisiko kertoa Ketulle elämästään. Mutta hetken hiljaisuuden jälkeen, katsoi hän Kettua silmiin.

"Kettuseni kun elämässä näkee ja kokee kaikenlaista, niin jokainen meistä on hyvin haavoittuvainen. Elämä tuo erilaisia ihmisiä ja kokemuksia mukanaan. Haavoittuvuudella tarkoitan nyt Kettuseni sitä, että kun sydänmessä käy vierailulla niitäkin ihmisiä, jotka tuovat sellaisia kokemuksia elämään, että sydän repeää kasvukivuista." Kertoi nainen Ketulle. 

Kettu hieman hämmystyneenä käänteli päätään ja ihmetteli kasvukipuja. Ja päätti kysellä hieman lisää naiselta tämän sydänmestä, joka alkoi hehkumaan tämän rinnassa. 

"Miltä nämä kasvukivut ovat?" Kysyi Kettu, naiselta.

Nainen oli taas hetken hiljaa ja mietti kertoisiko Ketulle mitä ne ovat. Ja samalla katsoi nuotiossa olevaan tuleen. 

"Kettuseni, ne ovat tunteita joita elämä meille tuo eteen kokemusten kautta" Kertoi nainen lempeästi Ketulle.

Kettu katsoi naista joka tuijoitti tuleen ja mietti hetken aikaa naisen kertomaa.

" Sinä vastaanotat siis tunteita sydänmellesi?" Kysyi Kettu, naiselta.

Nainen oli jälleen kerran hetken hiljaa ja katsoi Kettua suoraan silmiin ja hymyili samalla.

"Kyllä, minä vastaanotan tunteita mutta tällä sydänmellä joka minulla on, niin annan myöskin todella paljon rakkautta." Kertoi nainen lempeästi Ketulle. 

Samalla Kettu katsoi naista silmiin uteliaasti.

"Kertoisitko minulle vielä, että miten ihmeessä sinä ilmestyit ja osasit vastata toivomukseeni?" Kysyi utelias Kettu, naiselta. 

Nainen oli jälleen kerran hiljaa ja katsoi Kettua lempeästi silmiin.

"Kettuseni, minä tunnen sydänmelläni ja näen sillä asioita myöskin. Näin sinusta paljon asiota, vaikka et niitä koskaan minulle ääneen kertonut" Sanoin nainen lempeästi Ketulle. 

Samalla Kettu katsoi naista suoraan silmiin uteliaasti ja oli hetken aikaa hiljaa. Kunnes uusi kysymys tuli sille mieleen. 

" Sinä olit kaltaiseni punaturkki ja otit rummun käteesi, muutuit ihmiseksi ja naiseksi. Tiedätkö sinä mitä minun turkkini alla on sitten" Kysyi Kettu, naiselta.

Nainen katsoi Kettua jälleen kerran lempeästi silmiin ja hymyili samalla. 

" Niin en ole täysin varma mitä turkkisi alle on piilotettu, mutta sydänmesi äänet ja toiveet olen kuullut. Sinä Kettuseni olet kaiken rakkauden arvoinen mitä sydänmessäni on, oli turkkisi alla mitä vain" Kertoi nainen lempeästi Ketulle.

Kun nainen oli vastannut Ketun kysymyksiin, alkoi Ketun sisällä sen oma sydän lyömään vielä voimakkaammin, lämpö ja rauha voimistuivat, rentous meni ketun jäseniin. Kettu meni naisen viereen istumaan, koska koki tämän turvalliseksi ja lämpimäksi.

"Mikä sinun nimesi on?" Kysyi Kettu, naiselta.

"Nimeni on Revontuli" Kertoi nainen, Ketulle.

"Miksi sinun nimesi on Revontuli" Kysyi Kettu, naiselta.

Nainen oli hetken aikaa hiljaa ja purskahti lempeään nauruun, ja katsoi Kettua silmiin. Hetken nauramisen jälkeen nainen alkoi kertomaan.

"Nimeni on Revontuli sen vuoksi, koska olen hyvin eläväinen, eloisa, värikäs" Kertoi nainen, Ketulle. 

Revontuli lisäsi nuotioon lisää puita ja istahti Ketun viereen, ja otti rumpunsa esille. Kettu katsoi rumpua ja ihmettelin sen kuvioita. 

"Voisitko kertoa mitä tuolla rummulla oikein tarkalleen tehdään?" Kysyi Kettu, Revontulelta.

Samalla Revontuli naurahti ja hymyili Ketulle.

 

"Voi Kettuseni, rakkaani. Tätä rumpua käytetään matkojen tekemiseen, jolla haetaan tietoa ylisestä ja alisesta, keskisestä. Nämä ovat varmaankin sinulle hieman vieraita asioita. Rummulla tehdään matka joilloin haetaan, joko kadonnut sielu, tai löydetään voimaeläimiä, parannetaan ihmisiä, sen rentouttavalla äänellä. Se vapauttaa näkemään asioita syvemmin. Tämä varmasti kuulostaa sinusta pelottavalta ja samalla kiehtovalta, eikös niin? Sanoi nainen, Ketulle.  

 

Kettu katsoi Revontulta ja rumpua hieman ihmeissään. 

Revontuli alkoi soittamaan rumpuaan nuotion leimutessa. Kun rummun äänet kumahtelivat ja kantautuivat järveä pitkin, alkoi Revontuli laulamaan. Niin herkistyi Kettu, Revontulen äänestä joka oli kirkas, korkea, lempeä joka kantautui kauas.

 

 

 

 

 

 

"Neljä tuulta anna mun rakkauden luokseni tulla.

Lentää laillla joutsenen valkoisen,

anna hälle voimaa ja rohkeutta tulla, rakkautta suurta.

Matka pitkä on suunnasta tuntemattomasta,

anna mun rakkaani luokseni tulla. 

Ei hälle kipua tuskaa, enään sydänmeen suoda.

Anna joutsenen tulla"

Lauloi Revontuli rumpunsa kanssa nuotion ääressä Ketulle, joka vaipui uneen rummun kumahdukseen nuotion ääressä, Revontulen viereen. Kun Kettu oli nukahtanut, silitti Revontuli sen pehmeää turkkia ja nukahti itse myös Ketun viereen.

 

Revontulen retket 4

                                               Rumpu

 

Kuinka ollaakkaan oli tämä runollinen ja herkkä Kettu hieman erikoinen. Antoi se hämmästelvää toiselle ketulle, joka seurasin sen liikkeitä hyvin tarkasti. Oli tällä herkällä runolliselle Ketulla jotain piilossa metsässä. Jonka se halusi näyttää toiselle Ketulle, mitä on metsässä piilotellut. Niin nämä kaksi lähtivät kulkemaan kohti metsään, jossa oli pieni ihmisten hylkäämä mökki. Siellä oli aika täysin pysähtynyt. Olivat jääneet ihmisten vaatteet ja kengät sinne pölyttymään, ja hiiriperhe juhlinut mökissä. Hiirien elämä on ollut mökissä hyvin eloisaa ja vilkasta, eikä niillä ole ollut huolen häivää vuosiin ihmisistä. Oli tämä runollinen herkkä Kettu kuitenkin antanut hiirille pienen varoituksen ja muistuksen epäjärjestyksestä ja sotkusta. Ja kertonut niille, että voitte täällä olla välillä lämmittelemässä mutta en teidän sotkuja ala aina siivoamaan. 

" Tiedätkö mitä kettuseni, minulla on sinulle jotain näytettävää, se on sellainen salainen soitin jota en ole uskaltanut muille esitellä. Se on sellainen soitin jolla teen taikoja ja matkoja, jonka rytmissä rentoudun ja laulan." Kertoi runollinen herkkä Kettu toiselle ketulle, jonka uteliasuus vain kasvoi.

Samalla runollinen, herkkä kettu kaivoi rummun esiin. Jota se pari kertaa pamautti ja jonka ääni oli hyvin rauhoittava ja mukaansa vievä. Samalla tämä uteliasuus kasvoi toisessa Ketussa, että mikä tuo rumpu on ja mitä sillä oikein tehdään. Se oli taikarumpu, jota piti käsitellä hyvin varovasti, koska mitä sillä soitti ja lauloi saattoi myöskin tapahtua. Koska rumpu vei rentouttavilla kumahduksillaan kuulian ja soittajan myöskin matkalle.  

"Oletko sinä koskaan kuulut Kettuseni shamaanirummusta ja shamaanista, eli näkijästä? En halua sinua peloitella, että shamaani olisi hirvittävä pelottava ruma noita metsän keskellä" Kertoi tämä runollinen ja herkkä Kettu rumpuaan tassuissaan pidellen, toiselle Ketulle.

Toiselle Ketulle heräsi paljon kysymyksiä ja ajatuksia mieleen, koska olihan se utelias. Mökissä oli kylmä ja ilta alkoi hämärtämään, taivaalla olevat tähdet syttyivät ja alkoivat loistamaan kirkkaammin. Siinä samalla alkoi runollinen ja herkkä Kettu soittamaan rumpua, sen laulaminen ei enään muistuttanu kettumaisia ääni. Vaan sen ääni oli naisen kirkas ja lempeä, korkealle menevä lauluääni. Samalla kun Kettu kuunteli tuota ääntä, tuli sille mieleen ihminen. Samalla kun kettu kuunteli ja katsoi mitä rumpu sai aikaan ja mitä toisen Ketun turkin alta alkoi paljastumaan. Olisen hieraistava silmiään mitä oikein edessään näkee. Punaisen Ketunturkin alta ilmestyi punahiuksinen nainen, jonka silmät loistiva kuin kirkkaat tähdet.  Kettua ei pelottanut tuo sinisilmäinen nainen, vaan se oli hyvin utelias katsoessaan naisen silmiin, joka tuntui tietävän ja näkevän paljon asioita. 

" Kettuseni sinun ei tarvitse minua pelätä, vaikka olen ihminen. En tee sinulle mitään pahaa ja sinulla on varmasti jo vähän kylmäkin täällä, joten anna minun laittaa nuotio, niin voidaan siinä lämittellä. Samalla voimme katsoa kuinka tuli rauhoittaa ja tanssii meille. " Kertoi nainen kettuselleen.  

Laittoi tämä punahiuksinen ja sinisilmäinen nainen, nuotion rantaan. Samalla se soitti rumpuaan Ketuselleen vielä lisää ja lauloi. Samalla kun naisen ääni nousi korkealle joikaukseksi, ilmestyi taivaalla revontulet. Samalla Ketun katse nousi taivaalle, jossa se näki vihreät revontulet tanssimassa. 

Samalla Kettu kysyi naiselta. " Miten sinä oikein teit tuon?" 

"Katsos Kettuseni, olen viihtynyt täällä metsässä ja tutkinut paljon luontoa, viihdyn täällä kaikessa hiljaisuudessa rauhassa. Metsä aina ollut minulle sellainen paikka jossa voin rentoutua ja kuunnella omaa sydäntäni. Olen hyvin herkkä ja rakastan rauhaa ympärilläni." Kertoi nainen Ketulle. 

Kettu oli laittanut merkille, että naisen äänessä oli jotain hyvin tuttua ja turvallista, aivan kun se olisi aikaisemminkin kertonut hänelle jotain. Samalla Kettu muisti keskustelut vihreän Revontuli linnun kanssa. Joka oli rohkaissut kettua toivomaan ja katsomaan tähtii ja toivomaan tähdenlennon aikana. 

"Kuka sinä oikein olet?"  Kysyi Kettu, naiselta. 

"Olen tarinankertoja, näkijäksi nuo ihmiset minua kutsuvat, ja jopa outolinnuksi. Noidaksi jotkut minua haukkuvat, koska pelkäävät minua" Kertoi nainen Ketulle. 

Samalla nainen katsoi Kettua silmiin lempeästi hymyillen, ja samalla kettu alkoi hymyilemään. Siinä hetken toisiaan ihmetellen oli tällä naiselle vielä Ketulle kerrottavaa.

" Minun on kerrottava sinulle yksi asia, aikuiset ihmiset vähän vierastavat minua. Mutta lapset eivät pelkää minua ollenkaan. He ovat hyvin uteliata ja aina haluavat tulla lähelleni ja kuulla tarinoita retkistä ja minne voin heidän mielikuvituksensa viedä" Kertoi nainen lempeällä äänellään Ketulle. 

Kun nainen lopetti, kertomisen hetkeksi aikaa. Kuuli Kettu naisen voimakkaat sydänmen lyönnit. Siinä Kettu hieman hämmesteli sydänmen luonnin ääni, jotka se oli tuntenut omassa sydämessään myös hiljaisina hetkinä yksinään. 

"Kuulen sinun sydänmesi äänet, tunnen ne myös" Kertoi Kettu naiselle.

" Minulla nyt Kettuseni on iso sydän, olen nähnyt ja kuullut, kokenut vaikka mitä ihmisten seurassa. Ilman tätä sydäntäni en voisi elää ja vastaanottaa tunteita" Kertoi nainen, Ketulle. 

Revontulen retket 3

                        Ketut

Niin vaan aika kului ja kettu tutki metsää ja rantoja, taivaantähtiä, kuuta taivaalta. Sitten sen katse kiinnittyi lumihangessa oleviin jälkiin, jotka muistuttivat sen omia. Mutta ne eivät olleet kuitenkeen sen omat. Kettu oli hyvin utelias, eikä se voinut olla tutkimatta minne jäljet johtavit, ja mitä edessä olisi vastassa. Siinä samalla jälkiä uteliaasti seuranneena, hiipi pieni jännitys mitä edessä on tulossa. Ketun kirsu oli niin polussa olevien askelissa kiinni, että ei se nähnyt eteensä. Jäljistä alkoi vähän tulemaan tuoksu lähemmäksi ja lähemmäksi. Kunnes ketun nenä osui pehmään punaiseenturkkiin. Samalla se nosti päänsä ja katsoi eteensä, aivan silmien edessä katsoi toinen kettu hymyillen suoraan silmiin. 

Samalla kun toisen ketun silmäparit tuijottelivat hymyillen. Oli toinen kettu aivan ihmeissään, että onko tämä totta. Samalla kettu tunsi sydänmessään, voimakkaan tunteen ja muisti toivomuksensa jonka ole toivunut, tähdenlennon aikaan. Siinä molemmat katsoivat toisiaan silmiin, ja miten polut olivat tänne johdattaneet. 

"Me olemme hyvin samanlaisia, vaikka ollaankin kuljettu eri polkuja" Sanoi Kettu toiselle Ketulle"

" Niin olemme" Sanoi Kettu vuorostaan toiselle Ketulle.

"Minä olen pitkään etsinyt sinua ja katsonut taivaantähtiä, esitin toiveen tähdenlennon aikaan, että voisin kohdata kaltaiseni" Kertoi kettu toiselle ketulle.

 

" Näin kanssa tähdenlennon ja toiveeni on ollut samanlainen kuin sinun" Kertoi kettu toiselle ketulle.

Siinä toisiaan tutkien, tunnustellen, tutustuen, nuuskien. Toisen ketun uteliasuus vaan kasvoi, koska halusi tuntea miltä, toinen tuntuu. Osui sen kirsu toisen ketun kirsuun, niin että toinen kettu hieman säikähti, koska kaikki tapahtui varoittamatta. Se oli täysi yllätys toiselle ketulle, että toinen tulee kirsunsa kanssa lähelle ja koskettaa sillä. Se ei tuntunut pahalta, vaan hyvä lämmin tunne hiipi sydänmeen. Se tuli aivan varoittamatta, eikä sitä voinut estää tai edes pidätellä.

Sitä kutsutaan rakkaudeksi, se tulee ja yllättää, vie mukanaan. Toisiaan hämmästelevät ketut tunsivat ja tiesivät mitä olivat toivoneet, olivathan molemmat toisiaan omilla poluillaan yrittäneet etsiä ja taivaan tähtiin katsoen.

Toinen ketuista oli hyvin runollinen, ja hyvin herkkä ja tunteellinen.

"Katsoin tähtiin, kuuhun, sydänmeen.

Olit kaipaus, jolle ei aluksi löytänyt sanoja,

sinä tulit ja valtasit sydänmeni.

Olit kaukana, mutta niin lähellä,

jokaisessa sydänmen lyönnissä,

ajatukissa ja tunteissa kauneimmissa.

 Olet siinä, ei sinua tarvitse enään etsiä.

Mistä tiesitkään rakas siihen tulla" Kertoi kettu runon toiselle ketulle.

Olihan molemmat ketuista kuunnellet sydäntään ja sen hiljaisia äänettömiä viestejä, jotka tulevat kuiskauksina. Sitä kutsutaan myöskin syvämmäksi yhteydeksi, jolle ei välttämättä aina sanoja löydy, sitä kutsutaan intuitioksi/vaistoksi. Ketuilla on hyvin herkät vaistot ja empatia.

Kaikesta siitä, alkoi kettujen välinen rakkaus ja yhteinen taival. Mitä elämä olisi ilman rakkautta ja ilman toista? Se olisi hyvin yksinäistä ja jopa tylsää, ilman pientä kettuilua. Näillä kahdella riittää yhdessä nähtävää ja koettavaa, yhteisessä polussa vielä paljon tutkittavaa, ja nuuskittavaa. Se tunne kun kohtaat elämässä tutkimattomia polkuja ja eteesi sattumalta tulevia uusia asioita ja kokemuksia, ne tekevät elämästä elämisen arvoisen. 

Mitä elämä olisi ilman haaveita ja unelmia, ilman yhteistä suuntaa? Olisimme eksyksissä ja kadoksissa, toisiamme etsimässä.